"Kova koulu mutta hyvä koulu" - Narratiivinen tutkimus lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, perhekotikokemuksista ja tulevaisuudenodotuksista

Tutkielman aiheina ovat nuorten kokemukset omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan ennen perhekotisijoitusta, sekä mitkä tekijät ovat johtaneet perhekotisijoitukseen. Lisäksi olen kiinnostunut nuorten perhekotikokemuksista sekä nuorten tulevaisuudenodotuksista. Haastattelin yhtätoista perhekotinuorta, jotka olivat iältään 13-17-vuotiaita. Haastattelin kuutta tyttöä ja viittä poikaa. Aineistoni eli nuorten elämäntarinat on kerätty narratiivisella haastattelulla käyttäen apuna elämänviivaa. Aineiston analysoinnissa on käytetty juonirakenne- ja narratiivi- sekä narratiivien analyysia. Analyysien tuloksena rakentui kolme tapaustyyppiä: “liisailijat“, tappelijat” ja “uhrit“, joita edustavat Joonaksen, Teemun ja Helin tarinat. Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi sekä narratiivinen lähestymistapa. Joonas on asunut ydinperheessä; lapsuus on ollut harmonista. Peruskoulun yläasteella ovat alkaneet koulu- ja käyttäytymisongelmat sekä kotitilanne on kärjistynyt. Joonas otetaan huostaan. Joonas sopeutuu kohtuullisen helposti perhekotiin pienen kapinointivaiheen jälkeen. Perhekodissa Joonas motivoituu koulunkäyntiin. Joonaksella on odotuksia tulevaisuudelta; ammattiin valmistuminen tai työelämään siirtyminen sekä perhe-elämä ja vastuun kantaminen. Joonas näkee tulevaisuutensa myönteisenä. Teemun lapsuus on ollut rikkonaista ja turvatonta. Peruskoulun kolmannella luokalla ovat alkaneet käytösongelmat, viidennellä Teemu on siirtynyt pienluokkaan. Yläasteella Teemun kouluongelmat ovat pahentuneet, kaveripiirissä on esiintynyt runsasta päihteidenkäyttöä ja Teemu on joutunut poliisin kanssa tekemisiin. Teemu on otettu vastentahtoisesti huostaan. Teemun sopeutuminen perhekotiin on ollut vaikeaa. Kahden vuoden sijoituksen jälkeen Teemulla on ajoittain sopeutumisongelmia. Tulevaisuudelta Teemu odottaa ammattiin valmistumisen lisäksi työpaikkaa. Helin lapsuutta on leimannut isän itsemurha ja äidin jaksamattomuus. Koulussa Heli on ollut koulukiusattu lähes koko peruskoulun ajan. Yläasteella Helille on kehittynyt syömishäiriö sekä on esiintynyt viiltelyä. Heli on ollut masentunut sekä ahdistunut, tilanne on johtanut itsemurhayritykseen. Tämän jälkeen Heli on päässyt psykiatriselle nuoriso-osastolle, jossa Helin tilanne on korjaantunut hoidon myötä. Heli on siirtynyt perhekotiin omasta toivomuksestaan ja sopeutuminen perhekotiin on ollut helppoa. Tulevaisuudelta Heli odottaa myös ammattiin valmistumista, työtä, perhe-elämää ja vastuuta. Nuorten lapsuuskokemukset osaltaan ovat vaikuttaneet siihen, miten nuoret ovat koulunkäynnistä ja murrosiän kuohuista selvinneet. Mitä rikkonaisemmat kotiolot ja mitä aikaisemmassa vaiheessa lapsi on kokenut hoidon ja huolenpidon laiminlyöntejä, sitä todennäköisemmin koulussa ja vapaa-ajalla sekä kotona kehittyy myöhemmin ongelmia. Suurin ero nuorten tarinoissa liittyy kokemuksiin ennen perhekotisijoitusta. Sijoitusvaiheessa kokemuksissa on selkeä ero, mutta sijoituksen aikana kokemukset alkavat yhtenäistyä ja tulevaisuuden odotuksissa on vähiten eroja nuorten välillä. Perhekotielämä on muuttanut nuoria, he ovat kasvaneet ja kehittyneet. Nuoret sopeutuvat perhekotielämään vaihtelevasti. Nuorten kohdalla voi todeta, että perhekotisijoitus on toistaiseksi pysäyttänyt nuorten syrjäytymiskehityksen, ja edistänyt huomattavasti nuorten hyvinvointia sekä mahdollistanut myönteisemmät tulevaisuuden odotukset. Jatkossa olisi tarpeen tutkia edelleen perhekotinuorten elämän kenttää nuorten näkökulmasta, ja laajentaa tarkastelua vanhempien ja viranomaisten kokemuksiin perhekotisijoituksista. Lisäksi on tarpeen tutkia perhekotinuorten jälkihuoltoa. Asiasanat: nuoret, lastensuojelu, sijaishuolto, narratiivisuus, sosiaalinen konstruktionismi, tarina